Virallinennimi: Monaghan SWA (VH-32407) Kutsumanimi: Mokka
Rotu ja säkäkorkeus: Hannover, 168 cm Syntymäaika: 30.5.2007 -vuotias)
Kasvattaja: Kingsvalley Väri ja sukupuoli: trn, ruuna
Omistaja: mäkkäri Koulutustaso: KO He B, RE 140 cm
Kotitalli: Valtama

VARUSTEKAAPPI

Mokka on vallan veikeä tapaus, se osaa olla fiksu ja filmaattinen, mutta myös tumma ja tulinen. Mokan toiseksi lempinimeksi kävisi vallan mainiosti lentokone, herra tuntuu hyvin usein olevan lentoon lähdössä, varsinkin "hieman" innostuttuaan.

Hoitaessa Mokka on aluksi rauhallinen ja esittää parhaimpia puoliaan, mm. tapittaa hoitajaa suklaanruskeilla silmillään, kyhnää hihan pielessä ja seisoo rauhallisesti. Hetken päästä sitä alkaakin jo kypsyttämään paikallaan oleminen, jolloin se alkaa kuopimaan ja viskomaan päätä. Siinä ei auta muu kuin nopeuttaa tahtia ja saada homma mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Komentamista ei kannata edes harkita, silloin ruuna vetää palkokasvin nanosekunnissa nekkuunsa eikä se lähde sieltä hetkessä pois. Satulan, suitset ja suojat herra sentään malttaa odottaa rauhassa, nehän ovat selvä merkki siitä, että pian päästä ulos. Vaikka Mokka onkin ruunattu, se silti haikailee neitojen perään ja muistaa höristä niille lähes aina.

Ratsastaessa Mokka on varsinkin aluksi varsin häslä eikä se malta keskittyä mihinkään. Parasta onkin yleensä aloittaa tunti lähtemällä reilulle maastolenkille laukkaamaan tai juoksuttaa ruunaa ensin. Kunhan pahimmat höyryt on päästelty voi Mokan kanssa alkaa työskennellä kunnolla. Ruuna on rohkea ja kuuliainen, lisäksi erittäin eteenpäin pyrkivä esteillä. Sen kanssa saakin välillä hieman taistella ennen kuin jarru löytyy. Alussa poika tuppasi painamaan helposti kädelle ja puremaan kuolaimeen kiinni, mutta ongelmista on päästy eroon kuolain vaihdoksella. Mokalla on erittäin hyvä hyppytekniikka ja takapäästä löytyy paljon ponnistusvoimaa. Se hyppää hyvin, kunhan lähestyminen on täydellinen. Mikäli se ei sitä ole, on herra taas lähdössä lentoon. Mokka ei jää kyttäämään erikoisempia esteitä eikä johteitakaan, se kyllä hyppää yli, jos kuski osaa hommansa. Ruunalla on erittäin hyvä ja rytmikäs laukka, joka on kyllä hallittavissa, kunhan ei vain tee sitä liian kovakouraisesti. Kouluradalla Mokkaa ei uskoisi samaksi hevoseksi kuin esteillä. Saa tehdä paljon töitä, ennen kuin askeleisiin tulee sama keveys kuin esteradalla.

 i. Moordenaar PB
 (Hann.)
 ii. Severus Snape GER
 (ERJ III)
 ie. Paladin's Vampire Hunter
 (ERJ I, YLA3)
 e. R Volizzani
 (Hann.)
 ei. F Vollständig  
 ee. E Carizzani

KILPAILUTULOKSET

ERJ-Esteet (yhteensä 10 sijoitusta, joista voittoja 5):
31.08.07 ERJ-Cup, 60 cm, 20/299
16.09.07 Mörkövaara, 70 cm, 4/76
16.09.07 Mörkövaara, 80 cm, 4/100
28.10.07 Shadow, 60-70 cm, 1/59 (0vp)
28.10.07 Ciabacka, 80-90 cm, 5/38
07.11.07 99 Horses & Ponies, 70-80 cm, 1/2
07.11.07 99 Horses & Ponies, 80-90 cm, 1/2
09.11.07 99 Horses & Ponies, 70-80 cm, 1/7
09.11.07 99 Horses & Ponies, 80-90 cm, 1/9
21.11.07 FC-Riders, 90-110 cm, 4/23
06.04.08 Lawine, 100 cm, 2/37 (0vp.)

KeRJ-Kenttä (yhteensä 4 sijoitusta, joista voittoja 1):
19.01.08 Southern E Arabs, aloittelijaluokka avoin luokka, b-rata, 3/23
22.01.08 Southern E Arabs, aloittelijaluokka avoin luokka, b-rata, 2/25
05.02.08 Moondance, tutustumisluokka (a-rata), 3/20
09.02.08 Rowdy, aloittelijaluokka, a-rata, 1/28
20.02.08 Krofnock Ranch, aloittelijaluokka (seuraluokka), 2/17 (porrastettu)

NJ-Näyttelyt:
01.09.2007 Midgårds Warmbloods, päätuom. Eija P., Näyttelyn paras ruuna, LKV1, KUMA

Virtuaalihevonen - a SIM-game horse (kuvien hevonen ei liity mitenkään sivuilla oleviin teksteihin),
kaikki © Veera N., ellei toisin mainita, kuvat © HW-Farm, taustat © Ritva's Gallery